2008 ikäluokka Sami Hyypiä Akatemiassa yhdessä Toven ja PTU:n kanssa
Julkaistu: 15.12.2017 00.00

2008 ikäluokka Sami Hyypiä Akatemiassa yhdessä Toven ja PTU:n kanssa

FC Jazzin P03- ja P08-joukkueet kävivät tällä viikolla Sami Hyypiä Akatemian kehittymisen seurantatapahtumassa. Vanhemman ikäluokan osalta käynnistyi viimeinen SHA-kausi ja osalle pelaajista on kertynyt testituloksia ja faktaa omasta kehittymisestä jo vuodesta 2012 alkaen, eli yli kymmenen kehittymisen seurantatapahtuman ajan. P03-ikäluokan uusi päävalmentaja Seth Ablade oli Eerikkilässä kolmen päivän ajan ensimmäistä kertaa vastuussa joukkueen peluuttamisesta ja sai tutustua poikiin kentällä ja sen ulkopuolella.

Kahden päivän mittainen tapahtuma oli ensimmäinen SHA-visiitti P08-ikäluokalle ja näin myös heidän kohdallaan pitkäjänteinen kehittymisen seurantaprosessi saatiin käyntiin. Erityisen hienoa oli, että muista porilaisista seuroista oli saatu mukaan sekä pelaajia että valmentajia, jotka ovat innokkaita ja halukkaita oppimaan uutta ja kehittämään omaa toimintaansa entistä paremmaksi.

FC Jazzin Fortum Tutor ja 08-ikäluokan päävalmentaja Timo Kulju näkee yhteistyön kullanarvoisena keinona parantaa porilaista jalkapalloa. ”Tämä on loistava mahdollisuus saattaa porilaisia futistoimijoita yhteen yli seurarajojen, keskustella ja yhdessä kehittää porilaista futista paremmaksi. SHA-tapahtumassa on normiarkeen verrattuna paremmin aikaa valmentajien kanssa keskusteluun. Oli hienoa saada TOVE:n ja PTU:n pojat ja valmentajat kanssamme Eerikkilään!”, Kulju toteaa.

Myös yhteistyöseurojen valmentajat olivat tyytyväisiä reissun antiin:

”Hyvä fiilis ja kokemuksena uusi, varsinkin pojille tärkeä motivaattori. Uutta näkökulmaa moneen asiaan (mm. ruoan, unen ja levon tärkeys)” Mika Väre, valmentaja PTU P08

”Lisäksi koordinaatio- ja ketteryysharjoittelun merkitys kasvoi valtavasti. Nyt pitää miettiä miten sitä lisätään harjoittelussa!” Vesa Goman, valmentaja PTU P08

”Valmentajat saivat tästä lisää työkaluja päivittäiseen tekemiseen. Pelaajien testien purku ja se, miksi ko. testejä tehdään auttaa hahmottaan harjoittelun kokonaiskuvaa uudella tavalla ja tiettyjä harjoitteita tullaan liittämään harjoitusohjelmaan tämän perusteella. Pelaajat saavat tästä buustia omatoimiseen harjoitteluun ja samoin heillekin selkiytyi, mitä hyötyjä kustakin harjoitteesta on heille itselleen.”, Antti Vanhahonko, valmentaja TOVE P08

”Hyvä ja silmiä avaava reissu, kun omasta tutusta ympäristöstä pääsee näkemään mitä muualla tehdään. Ehdottomasti mukana jatkossakin. Testauspatteristo ja sen avaaminen olivat hyviä, tulevat varmasti käyttöön omassa ympäristössä.”, Teemu Heinonen, junioripäällikkö TOVE


Seuran uusimmat