Pori Cup –junnuturnauksen pelit alkavat tänään
Julkaistu: 26.07.2018 00.00

Pori Cup –junnuturnauksen pelit alkavat tänään

Perinteinen Pori Cup -jalkapalloturnaus käynnistyy 14. kerran Porissa torstaina. Juniori-ikäiset jalkapalloilijat eri puolilta Suomea potkivat palloa kahdeksalla eri pelipaikalla ympäri Poria torstaista sunnuntaihin 26.-29. heinäkuuta.

FC Jazz Juniorit ry:n järjestämässä turnauksessa on jalkapallojoukkueita kaikkiaan 188. Pelaajia on yli 3000, valmennusryhmää noin 500 ja muuta huoltoryhmääkin saapuu kaupunkiin arviolta yli 1000.

- Tämän vuoden järjestelyt ovat edenneet loistavasti. Olemme aloittaneet laajan yhteistyön Visit Porin kanssa, jonka avulla haluamme tehdä vielä laadukkaamman junioriturnauksen, kertoo turnauksesta vastaavan FC Jazzin toiminnanjohtaja Mostafa Modabberian.

Pori Cupiin saapuu pelaajia muun muassa Lappeenrannasta, Lahdesta, Oulusta, Turusta, Helsingistä ja Pohjanmaalta.

Seitsemän pokaalin viikonloppu

10-13-vuotiaiden poikien turnauksen lohkovaiheen ottelut kamppaillaan torstaina ja perjantaina eri puolilla Poria. 7-9-vuotaiden pelit pelataan lauantaina ja sunnuntaina, sillä kyseiset ikäluokat eivät pelaa sijoituksista.

Finaaliottelut pelataan viikonloppuna. 12-13 -vuotiaiden neljä finaalimatsia taistellaan Porin stadionilla, jossa pelit alkavat lauantaina kello 14.00, 15.00, 16.00 ja 17.00. Sunnuntaina on myös pelipaikkana Porin Stadion, jossa 10-11 -vuotiaiden viisi finaalia pelataan alkaen kello 13.00, 14.00, 15.00, 16.00 ja 17.00.

Ottelut ovat katsojille ilmaisia. Turnausjärjestelyjä ovat tukemassa Visit Pori, Satamaito, Porin Leipä, Porin Rinta-Jouppi, Porispere ja Viking Line. Etuja pelaajille tarjoavat Seikkailupuisto Huikee, Porin Golfkerho Kalafornia ja Porin maauimala.

Lisätietoa ja koko turnauksen otteluohjelma löytyvät Pori Cupin nettisivuilta osoitteesta: www.poricup.fi.

Seuran uusimmat