Elokuun seurahenkilö Tapio Häyhtiö
Julkaistu: 31.08.2018 00.00

Elokuun seurahenkilö Tapio Häyhtiö

Miten ja milloin päädyit mukaan FC Jazzin toimintaan?

Seuran toimintaan lähdin mukaan v. 2014, kun keskimmäinen lapsista aloitti FC Jazzin 08-syntyneiden ikäluokassa. Ensimmäiset pari vuotta tosin meni ihan vanhemman roolissa ja tuolloin mukana joukkueen talkootoiminnassa ja kentän laidalla. Syksyllä 2016 lähdin mukaan intensiivisemmin, kun joukkueen päävalmentajana aloittanut Timo Kulju pyysi mukaan kehittämään 2008 ikäluokan toimintaan. Otin tuolloin ikäluokan joukkueenjohtajan tehtävät vastaan. Alusta alkaen oli selvää, että joukkueen toiminnan perusperiaate on pyrkimys seurayhteistyöhön ja porilaisen jalkapalloilun kehittämiseen. Tämä sama tavoite on joukkueen päävalmentajan Fortum Tutor-hankkeessa. Seurayhteistyö on mukana keskeisesti joukkueen toiminnan organisoimisessa. Olemme järjestäneet useita harjoituksia ja turnausmatkoja, joissa on ollut mukana pelaajia ja valmentajia yhteistyöseuroista. Itseäni ajatus seurayhteistyöstä on motivoinut ja pidän selvänä, että ilman seurayhteistyötä porilainen futis ei pysty nousemaan hyvälle kansalliselle tasolle. Joukkueenjohtajan tehtävää on motivoinut myös pyrkimys laadukkaan toiminnan organisoimiseen, joka läpäisee kaiken sen, mitä joukkueessa tehdään. Joukkueen toiminta on suunniteltua ja ennakoitavaa niin valmennuksen sisällöissä kuin joukkueen harjoitus-, peli- ja leiritapahtumissa. Valmentajat, pelurit ja vanhemmat tietävät aina hyvissä ajoin, mitä joukkueessa tehdään ja mitä toiminnalla tavoitellaan. Joukkueessa kaikki myös tietävät mitkä ovat joukkueen toimintaperiaatteet ja pelisäännöt.

Kerro omista rooleista FC Jazzissa:

Tällä hetkellä omat 08- ja 12-syntyneet pojat pelaavat FC Jazzin ikäluokissa, joten ensisijainen rooli on vanhemman rooli. 08-ikäluokassa olen ottanut oman roolini joukkueen toiminnan organisoimisessa. Valmennukseen osallistuminen ja jatkuva läsnäolo joukkueen tapahtumissa ei omat resurssit riitä, mutta olen pyrkinyt varmistamaan, että luon joukkueelle tukirakenteen. Olen omalla toiminnallani mahdollistanut sen, että valmentajat ovat saaneet keskittyä valmentamiseen ja muu joukkueen toiminta organisoituu kauttani. Tämä ei tietenkään ole mahdollista ilman aktiivisia muita vanhempia, jotka kiitettävästi ovat olleet mukana pelitapahtumien, kioskien, talkoiden ja kimppakyyditysten järjestelyissä. Pori Cup on yksittäinen tapahtuma, joka vuoden mittaan työllistää eniten joukkueenjohtajaa.

Paras kokemuksesi seuratoiminnassa mukana olemisesta?
Kokemuksia on jo ehtinyt tulla jo monia, mutta hienoa oli olla mukana joukkueen ensimmäisellä ulkomaanmatkalla Ruotsissa elokuun alussa. Matka kohotti hienosti joukkuehenkeä ja sai monet pelaajat nostamaan tasoaan uudessa ympäristössä.

Tietysti seuratoiminnassa parasta on uusiin ihmisiin tutustuminen sekä seurata lapsien pelitaitojen kehittymistä että kasvamista kohti nuoruutta.

Jazzilaisuudessa parasta on...
aito pyrkimys laadukkaaseen pelaajakehitykseen. Jokainen pelaa ja harjoittelee omalla tasollaan ja pelaajia rohkaistaan tavoittelemaan omaa huippua. Toiminnassa pyritään myös laajemmin porilaisen jalkapalloilun kehittämiseen, josta esimerkkinä käynnissä oleva seurayhteistyö-hanke.

Terveisesi kaikille muille FC Jazzin toiminnassa mukana oleville:

Jatketaan laadukkaan pelaajakehityksen tuottamista. Toimintaa tulee jatkuvasti pyrkiä myös kehittämään ja havaittuihin ongelmakohtiin etsiä aina ratkaisut. Porilaisessa jalkapalloilussa on paljon kehitettävää eli ollaan kehittämistyössä mukana. Seuran toimintaa olisi hyvä vielä enemmän kansainvälistää ja etsiä kansainvälisiä kumppaneita. Luotetaan siihen, että oma laadukas tekeminen tuottaa tuloksia ja hyvää pelaajakehitystä. Uskalletaan ajatella isommin!

Seuran uusimmat