Merkittävä paikallinen tapahtumajärjestäjä
Julkaistu: 07.10.2019 00.00

Merkittävä paikallinen tapahtumajärjestäjä

FC Jazz järjestää lokakuun 14. päivä Porin stadionilla U21 EM-karsintamaaottelun. Suomi-Tanska maaottelu tuo Porin stadionille nuoria tähtiä kentälle sekä katsomoon jalkapallon huippuasiantuntijoita.Myös Porin kaupunki saa valtakunnallista näkyvyyttä ja paikalliset majoittajat asiakkaita.

FC Jazz on noussut Porin kaupungin suurimmaksi vuosittaisten urheilutapahtumien järjestäjäksi, joissa liikutetaan nuoria ja tehdään Poria tutuksi ulkopaikkakuntalaisille. Poriin saapuukin esimerkiksi Pori Cup-turnaukseen tuhansia pelaajia ja heidän tukijoukkojaan. FC Jazz liikuttaa myös porilaisia lapsia, perheitä ja erilaisten työpaikkojen työntekijöitä läpi vuoden.

PoriCup on järjestetty jo 15 vuoden ajan heinäkuun lopulla.

Yhdeksi Suomen suurimmista jalkapalloturnauksista noussut kesän tapahtuma täyttää Porin ja sen lähikuntien majoituspaikat sekä tuo paikallisille elinkeinonharjoittelijoille vuosittain matkailutuloja. Kesän 2019 Pori Cup –turnaukseen osallistui yhteensä 183 joukkuetta. Näistä joukkueista Porin ulkopuolelta tuli 138 joukkuetta. Parhaimmillaan turnaukseen on osallistunut yli 200 joukkuetta. Pori Cupiin saapui tänä vuonna pelaajia muun muassa Rovaniemeltä, Lahdesta, Kuopiosta, Turusta ja Helsingistä. Turnaus tuokin Poriin yli 4 000 pelaajaa, toimihenkilöä sekä kannustajaa vuosittain. Turnausta pääsi seuraamaan paikan päällä kaikilla Porin jalkapallokentillä tai Satakunnan Kansan tarjoamien Live-lähetysten kautta.

Vuoden 2019 Pori Cupissa nähtiin pelaajia ja heidän vanhempiaan myös ulkomailta, kun joukkue ystävyyskaupungista Maconista Ranskasta osallistui turnaukseen. Pori tarjosi parastaan ja joukkue pääsi tutustumaan kesäiseen kaupunkiin helteiden helliessä jälleen kerran pelaajia ja heidän taustajoukkojaan. Pori Cupissa järjestettiin joukkueille muutakin kuin jalkapalloa. Turnauspäivän päätteeksi saattoi päästä seuraamaan FC Jazzin edustuksen peliä, lähteä Yyterissä järjestettyyn tapahtumaan tai vilvoitella Porin upeassa maauimallassa DJ:n soittaman musiikin parissa.

Winter Cup on noussut Suomen B- ja C-junioreiden huipputurnaukseksi, johon maajoukkuevalmentajat tulevat tammikuun alussa tutustumaan joukkueisiin ja pelaajiin.

Karhuhallin talviturnaus on jo useita vuosia ollut todella kovatasoinen ja paikalle saapuu Palloliiton pelaajatarkkailijoita seuraamaan nuorten maajoukkuepelaajien edesottamuksia. Talven 2019 turnaukseen osallistui FC Jazzin joukkueiden lisäksi yhteensä kahdeksan joukkuetta, joista peräti kolme seuraa oli ikäluokkansa parhaita edellisenä vuonna. Karhuhallin lehterit ovat turnausviikonlopun täynnä, kun pelaajat antavat näyttöjä oman joukkueen valmentajille ja Palloliiton tarkkailijoille. Winter Cupin kautta on kulkenut myös FC Jazzin maajoukkuepelaajien polut aina ulkomaille saakka. Viimeisimpänä Joose Mäkinen on vakiinnuttanut paikkansa 2003-ikäluokan maajoukkueeseen.

Turnauksessa ovat esiintyneet FC Jazzin paidassa nykyään Saksassa pelaava 19 –vuotias Tuure Mäntynen, Liverpoolin kautta Hollannin pääsarjaan juuri siirtynyt 18-vuotias Patrik Raitanen sekä Fulhamissa lujasti töitä tällä hetkellä tekevä niin ikään 18-vuotias Terry Ablade.

Veikko Hakamäki-turnaus tuo Suomen parhaita 13-vuotiaita Poriin.

Veikko Hakamäki kutsuttiin syyskuun lopussa FC Jazzin viimeisessä kotiottelussa Hall of Fameen. Hakamäki on antanut nimensä vuosittain marraskuun alussa pelattavalle turnaukselle, joka järjestetään seuraavaksi jo 24. kerran Karhuhallissa. Turnauksessa kohtaavat vuosittain P13-ikäluokan pelaajat. Vuoden 2018 turnaukseen osallistui ikäluokan huippujoukkueet Ilves, VPS, TPS, FC Inter ja JJK isäntäjoukkue FC Jazzin lisäksi.

FC Jazzin toiminnanjohtaja Mostafa Modabberian on tyytyväinen monipuoliseen seuraan,

- Olemme kehittäneet määrätietoisesti asioita ja lähteneet strategiamme kautta luomaan erilaisia mahdollisuuksia harrastaa ja liikkua. Seurassa toimintaa on kaikenikäisille ja liikutamme myös monenlaisia työpaikkaryhmiä. Yhteistyöverkostomme kasvaa koko ajan ja FC Jazzin kautta saakin rakennettua hyvin persoonallisia työhyvinvointipaketteja tai –päiviä. Hienoa on myös se, että olemme Porin kaupungille aika tärkeä markkinakumppani järjestämällä erilaisia tapahtumia ja tuomalla ulkopaikkakuntalaisia tutustumaan kaupunkiin turnausten kautta. Yksi Porin Cupin menestyksen salaisuus onkin lähes poikkeuksetta Porin kesäinen aurinko sekä loistava ruoka Cygnaeuksen ruokapalvelukeskuksessa.

Sen lisäksi, että FC Jazz järjestää turnauksia niin seura on merkittävä paikallinen liikuttaja.

FC Jazzin joukkueissa liikkuu likimmäs 400 pelaajaa viikottain, joille tarjotaan pää- ja osaaikatoimisten kautta ammattitaitoista valmennusta. Joukkuetoiminnan lisäksi FC Jazz on liikuttamassa perheitä. Toukokuun alussa FC Jazz käynnisti perhefutiksen, joka on lapsien ja vanhempien yhteinen harrastus. Perhefutis tapahtumissa nautitaan liikunnasta ja yhdessäolosta rennolla otteella.

FC Jazz järjesti läpi kesän uutena tapahtumana sunnuntaisin Herralahden kentällä Liikuntaseikkailumaa-tapahtumaa lapsille osana Porin kaupungin ”Rakkaudella porilaisille”-hanketta. Tapahtumat olivat hyvin suosittuja ja Herralahdessa nähtiin mukava määrä porilaisia perheitä yhteisen liikkumisen parissa.

Liikuntaseikkailumaan ajatuksena oli toteuttaa keväästä alkusyksyyn viikoittain koko perheen liikuntaseikkailumaata Herralahden urheilukentälle, jossa kaikki perheen jäsenet pääsivät nauttimaan liikunnasta ja lukuisista eri urheilulajeista sekä liikuntamahdollisuuksista. Jokaisessa tapahtumassa oli myös isä/äiti-lapsijumppa, jossa vanhemmat pääsivät leikkimään ja liikkumaan ohjatusti lastensa kanssa. Lisäksi jokaisessa tapahtumassa oli pienemmille suunnattu liikuntasatuseikkailu, jossa yhdistettiin satua ja seikkailua liikunnanriemuun.

Tapahtuman suosion johdosta seura päätti jatkaa toimintamallia ja seuraavaksi FC Jazz jalkautuu yhdessä päiväkotien kanssa sopien syksyn aikana porilaisiin hankkimiensa liikuntavälineiden kanssa.

Seuraa FC Jazzin uutisointia nettisivujen kautta tai linkitä itsesi FC Jazzin someverkkoon ja löydä itsellesi tai perheellesi mukava harrastus. Etsimme myös koko ajan uusia ihmisiä mukaan seuratoimintaan, joten jos sinulla on ideoita ja aikaa olla lasten sekä nuorten parissa niin ole yhteydessä. Kannattaa myös ladata FC Jazzin äppi-sovellus, jonka kautta saa myös tietoa seuran toimintatarjoomasta.

Lopuksi toiminnanjohtaja nostaa vielä tärkeän asian esiin,
- Liikuttaminen ja erilaisten mahdollisuuksien tarjoaminen on tärkeä keino saada ihmiset liikkumaan. Tätä kautta heille tulee kyetä tarjoamaan uusia kokemuksia ja yhdessäoloa erilaisten tapahtumisen kautta. Urheiluseuroilla on tärkeä rooli tässä liikkumisenravintoketjussa.

Seuran uusimmat