Seikkailumaa oli heti menestys
Julkaistu: 08.05.2019 00.00

Seikkailumaa oli heti menestys

Porin kaupunki jakoi rakkaudella porilaisille hyvinvointirahaa 35 hankkeelle yhteensä 250 000 euroa. Tänä vuonna hyvinvointirahan teemoina olivat liikkuminen, kaupunkivihreä, yhdessä tekeminen ja yhteisöllisyys. Lisäksi hankkeissa toivottiin huomioitavan lapset ja nuoret sekä ympäristöystävällisyys.

FC Jazzin pyörittämä koko perheen ilmainen liikuntaseikkailumaa järjestettiin ensimmäisen kerran viime sunnuntaina Herralahden kentällä ja sen ympäristössä. Kesän aikana tapahtumia järjestetään aina sunnuntaisin klo 10.00-12.00 yhteensä 12 kertaa. Yhden kerran tapahtuma pyöritetään läpi raviradalla yhdessä Porin Ravien kanssa.

Ensimmäinen tapahtuma oli onnistunut ja aamupäivällä lapsia liikkui vanhempineen sekä isovanhempineen lähes 300 seikkailumaassa kahden tunnin aikana. Aamupäivän tapahtuma olikin odotettu ja lapset suorittivat erilaisilla rasteilla pienen alkujännityksen jälkeen paljon huikeita tempauksia. Kentällä nähtiin iloisia ilmeitä onnistuneiden lajikokeilujen jälkeen. Ensimmäinen aarteenetsintä oli supersuosittu ja mukana oli heti yli 50 lasta. FC Jazzin junioripäällikkö Jukka Palenius sai aarteenetsintään huikean fiiliksen aikaiseksi. - Odotin, että ensimmäiseen aarteenetsintään osallistuisi muutama lapsi, mutta ilokseni huomasin, että matojono jatkui todella pitkälle. Pienen alkujännityksen jälkeen kaikki tempautuivat mukaan innolla ja aarteenetsinnästä tuli varmasti monelle päivän kova juttu.

Liikuntapäivässä yli 150 lasta lunasti oman seikkailupassinsa valitsemallaan tarralla ja melkoisella varmuudella ”bileet” vain paranee tulevaisuudessa, kun välineitä ja tekemistä tulee lisää. FC Jazz on investoinut välineisiin ison osan saamastaan hyvinvointirahasta ja kaikki välineet eivät vielä olleet saapuneet ensimmäiseen tapahtumaan. Hyvinvointirahalla työllistetään myös kesätyöntekijöitä, - Ensimmäisessä tapahtumassa nuoria oli jo useita mukana järjestämässä tapahtumaa. Tavoitteena on, että työllistämme kesän aikana yhteensä 12 kesätyöntekijää seuraan toimimaan erilaisissa tapahtumissa, kertoi seuran toiminnanjohtaja Mostafa Modabberian.

Mosse heittää vettä lisää kiukaalle seikkailumaan kehittämiseksi edelleen. - Meillä on vielä yksitoista tapahtumaa jäljellä, joista yksi pidetään raviradalla. Nyt kannattaa muidenkin harrastusten edustajien olla meihin yhteydessä hyvissä ajoissa, sillä Herralahteen mahtuu esittelemään vaikka pyöräilyä, partiota, skeittausta, pesäpalloa, jääkiekkoa, jääpalloa, salibandyä, voimistelua, shakkia tai ihan mitä tahansa muuta lajia. Lyhyesti sanoen liikutamme sunnuntaisin perheitä, työllistämme nuoria ja markkinoimme erilaisia lajeja.

Tapahtuman yrityskumppanit ovat olleet mukana tukemassa tapahtumaa ja antaneet erilaisia välineitä seikkailupäivän käyttöön. Tavoitteena on luoda tapahtumasta joka kesäinen jatkumo, joten yritystenkin kannattaa olla yhteydessä, sillä Herralahdessa tulee tapahtumaan sunnuntaiaamuisin riemukkaita perhehetkiä. Heti ensimmäisellä kerralla nähtiin aidon iloisia kasvoja lapsilla ja aikuisilla. Kun lapset viihtyvät niin aikuisetkin nauttivat sunnuntaiaamusta.

Katsotaan mitä ensi viikolla tapahtuu ja laittakaa lastenseikkailumaa vakiopaikalle kalenteriin sunnuntaisin klo 10.00-12.00, niin surkealla kuin upeallakin säällä!

Seuran uusimmat