Kausi päättyi riemukkaasti - Ensi vuonnakin Etelä-länsiliigaa
Julkaistu: 05.11.2017 00.00

Kausi päättyi riemukkaasti - Ensi vuonnakin Etelä-länsiliigaa

Kausi on ollut pitkä, mutta se sai arvoisensa lopun ja joukkue palkittiin vuoden kestäneestä työstä. Jazz 05 jatkaa Satakunnan lippulaivana omassa ikäluokassaan ensi kaudellakin. Joukkue säilytti hallitulla ja kompaktilla esityksellä paikkansa etelälänsiliigassa Pallo-Iiroja vastaan pelatussa kahden ottelun karsinnassa, yhteismaalein 7-1. Torstaina joukkue haki voiton Raumalta 0-3 lukemin ja kolmea vierasmaalia joukkue puolusti sunnuntaina Herralahdessa 4-1 voitolla.


Pallo-Iirot lähti sunnuntain peliin hyökkäysvoittoisesti sekä prässäämällä korkealta ja yrittäen näin aiheuttaa paniikkia Jazzin puolustuksella. Puolustuksessa Eemeli Löytökorpi ja Eetu Valkama ahkeroivat täydet minuutit kahden pelin ajan ja maalissa viimeisenä lukkona ja voiton takuumiehenä oli Rasmus Simula. Yksi ratkaiseva ero joukkuiden välille oli nimenomaan Simula ja hänen merkitys joukkueen kehittymisessä onkin syyskauden ajan ollut merkittävä tekijä. Torstain pelin tilastot olivat tasaiset mutta tämän päivän pelin Iirojen näennäisestä hallinnasta huolimatta Jazz oli joukkueista parempi kokonaisuus. Sunnuntain peliä voidaan pitää yhtenä kauden parhaista. Paineen alla pallollinen peli hyvää, hermo pysyi kontrollissa sekä ajoittain oltiin tarpeeksi kovia. Pallo-Iirojen Aatu Hämäläinen pyöritti keskikentällä Iirojen peliä hyvin mutta jäi yksinäiseksi vailla tarvittavia apuja. Puolustuksen johtohahmo Iiroilla oli Antti Mynttinen.

Jazzin maalit tänään iski molemmissa peleissä tärkeän avausmaalin tehnyt Veeti Saarinen. Veeti syötti myöhemmin pelissä myös Niilo Puustisen 4-1 maalin. 2-0 maali kirjattiin omaksi maaliksi mutta virallisessa tuomarin korjaamassa pöytäkirjassa se on kirjattuna Oskari Mälkille, 3-0 maalin Oskari iski varmasti ilman tuomariapuja.
tilastot pelistä by Tagiukko


Maanantai huilataan ja sitten ruvetaan keskittymään uuteen kauteen. Kausi tuo uutta tullessaan, sillä ELL-paikan lunastaminen tarkoittaa sitä että joukkue pelaa ensi vuonna 11v11 pelejä. Harjoittelu on jo aloitettu ja ensi tuntuma noihin peleihin saadaan parin viikon päästä Sami Hyypiä Akatemiassa Eerikkilässä. Näissä peleissä on Pallo-Iiroilla jo mahdollisuus revanssiin. Paljon onnea pojille ja valmennukselle ja kiitoksia kaikille joukkuetta tukeneille tahoille sekä taustahenkilöille.

Paikallispeli oli kerännyt asiantuntevaa futiskansaa paikalle Herralahden valoihin ilahduttavan paljon. Paikalla oli yli 50 henkilöä nauttimassa laadukkaasta junnufutiksesta.

-k-




Seuran uusimmat