D13 ELL käyntiin sunnuntaina
Julkaistu: 08.04.2018 00.00

D13 ELL käyntiin sunnuntaina

Jazzin 05 juniorit selvitti viime kaudella karikkoisen tien jälkeen tiensä syyskaudeksi Etelä-länsiliigaan ja säilytti karsinnoissa Pallo-Iiroja vastaan paikkansa sarjassa. Tänä vuonna sarjaa pelataan ensimmäisen kerran pelimuodolla 11 v 11 ja tämä tarkoittaa sitä että laadukkaita pelaajia tarvitaan yhä enemmän. Joukkue on talvikauden treenannut koko treeniryhmän voimin pyrkimällä varmistamaan sen että pelaajat ei loppuisi kesken kauden missään vaiheessa.

Mennyt talvikausi on ollut aktiivinen. Joukkue on käynyt kaksi kertaa talven aikana Sami Hyypiä Akatemiassa. Lisäksi talven aikana on alkanut piirin järjestämät Huuhkajapäivät. Joukkue pelasi talvikauden välipalana futsalia kahdella joukkueella. Tulevaan sarjakauteen tähtäävät harjoituspelit on mennyt hyvin ja joukkue on saanut harjoitella terveenä ja innokkaana kehittymään. Hyvää harjoittelua on vahvistanut parantuneet testitulokset, hyvin menneet harjoituspelit sekä lisääntynyt itseluottamus.

Hyvinkään Hyps on joukkueen avausvastustaja ELL:ssä. Joukkue ei ole kovin tuttu vastustaja mutta joulukuun Veikko Hakamäki - turnauksessa joukkueet ottivat yhteen. Tälloin Jazz oli parempi. Joukkue lähtee sarjaan terveenä ja täysin iskukuntoisena ja haluaa sarjan ensimmäisestä pelistä heti pistetilin auki. Yhtenäinen, nälkäinen ja halukas voittamaan. Sellainen Jazz on sunnuntai- iltana Hyvinkäällä.

Seuraa Jazz05 twitterissä @FCJazz05 , päivityksiä myös pelin aikana. Peli Hyvinkäällä alkaa n. klo18.30

Seuran uusimmat