Joose esiintyi vahvasti EM-karsintaturnauksessa
Julkaistu: 03.10.2019 00.00

Joose esiintyi vahvasti EM-karsintaturnauksessa

FC Jazzin Joose Mäkinen pelasi isossa roolissa onnistuneen EM-karsintaturnauksen U17-maajoukkueessa. Suomi voitti Salossa, Kaarinassa ja Paraisilla pelatussa turnauksessa oman lohkonsa, ottamalla voitot Bosnia-Hertsegovinasta ja Moldovasta sekä pelaamalla tasapelin Tsekin kanssa. Lohkovoitolla Suomi lunasti paikkansa ensi kevään EM-jatkokarsintaan.

Topparin tontilla pelannut Mäkinen oli itse tyytyväinen omaan turnaukseensa. ”Jäi kyllä huikea fiilis turnauksesta, lohkovoitto ja vain yksi päästetty maali omiin. Oli myös hienoa huomata, että oma pelaaminen pysyy hyvällä tasolla myös kovempia maita vastaan.”, Mäkinen sanoo.

Pitkä turnausreissu pitää sisällään paljon muutakin kuin kentällä olemista, mutta FC –toppari viihtyy maajoukkueympäristössä hyvin. ”Totta kai on välillä raskasta, kun ollaan kymmenen päivää reissussa ja on treenien ja pelien lisäksi paljon palavereja ja muuta toimintaa. Silloin on tärkeää pysyä itse koko ajan positiivisena, jotta myös kaikilla muilla on parempi fiilis joukkueessa. Joukkuehenki olikin meillä todella loistava koko reissun ajan, kaikki tulevat hyvin toistensa kanssa ja joukkueen sisäiset FIFA-turnaukset toivat mukavaa ajanvietettä vapaa-ajalle.”, Mäkinen kertoo.

Kevään EM-jatkokarsintoja kohti Joose lähtee luottavaisin mielin: ”Nyt keskitytään treenaamaan taas seuraympäristössä ja keväällä sitten tiukat maajoukkuematsit edessä. Ollaan vuosi sitten pelattujen Pohjois-Irlanti –matsien jälkeen kasvettu joukkueena koko ajan paremmin ja paremmin yhteen ja ehdottomasti lähdetään hakemaan kisapaikkaa.”, Mäkinen päättää.

Myös Erkka V. Lehtolan johtamassa valmennustiimissä turnauksessa toiminut Teemu Eskola kommetoi Joosen otteita positiiviseen sävyyn. "Joose oli joukkueen yksi ehdottomia runkopelaajia, mistä kertoo erittäin suuri peliaikakin - hän pelasi kaikki kolme ottelua alusta loppuun. Joose muodosti toimivan toppariparin Miika Koskelan kanssa. Heidän oman rangaistusalueen puolustaminen oli erittäin vahvaa. Lisäksi pelinavaaminen oli parhaimmillaan erinomaista, mistä Bosnia-ottelun avausmaali oli hieno esimerkki.", Eskola kertoo.

Eskola nostaa esillle Joosen kehittymisen kuluvan vuoden aikana. "On ollut upea seurata Joosen kehitystä kauden aikana. Joose mahtui helmikuun maajoukkueleirille juuri ja juuri. Tapahtumien aikana hän on koko ajan vankistanut asemaansa maajoukkueessa, mistä iso kiitos turnausten välillä tehdylle työlle FC Jazzissa. Nyt hän oli meidän aivan ehdoton avainpelaajamme, jonka suoritukset on huomattu laajalti. Hän on motivoitunut, hyvä oppimaan ja monella tapaa potentiaalinen keskuspuolustaja, joten uskon, että hänellä on vielä paljon kehittymisvaraa, kunhan arkityö säilyy laadukkaana.", Eskola toteaa.

Artikkelin molemmat kuvat: Mari Hietala


Seuran uusimmat