Miro Varhelahti kohti uusia haasteita
Julkaistu: 25.10.2020 00.00

Miro Varhelahti kohti uusia haasteita

FC Jazzin valmennuspäällikkö Miro Varhelahti siirtyy Turun Palloseuran talenttivalmentajaksi. Hän aloittaa uudessa tehtävässään joulukuun alussa. 31-vuotias Varhelahti on valmentanut FC Jazzissa vuodesta 2014 lähtien, joista neljä viimeisintä vuotta päätoimisena valmentajana talenttivalmentajan ja valmennuspäällikön rooleissa. Tällä kaudella hänen vastuullaan on lisäksi ollut kesken kauden tehdyn valmentajavaihdoksen jälkeen Kakkosessa pelaavan miesten edustusjoukkueen päävalmentajan tehtävä.

UEFA A-valmentajakoulutuksen ja valmentajan ammattitutkinnon lisäksi Varhelahti on opiskellut Turun Yliopiston opettajankoulutuslaitoksessa ja työskennellyt erityisopettajana ennen siirtymistään päätoimiseksi valmentajaksi. Hän on osallistunut usean vuoden ajan tiiviisti Sami Hyypiä Akatemian (SHA) valmentaja- ja valmennuspäällikkökoulutuksiin sekä talenttivalmentajan roolissa Lännen alueen aluetoimintaan. Varhelahti on lisäksi toiminut kahdesti myös U16-poikamaajoukkueen valmennustiimissä. Varhelahdelle on siis kertynyt usean vuoden ajalta monipuolista kokemusta ja osaamista 15-19-vuotiaiden pelaajien kansainvälisen jalkapallon vaatimustasosta.

"Edustuksen sarjapaikan varmistuminen eilen oli hieno juttu. Töitä on kuitenkin yhä jäljellä ja suurempien kiitosten aika on myöhemmin. Nyt jo kuitenkin haluan kiittää kaikkia ihmisiä, joiden kanssa olen saanut FC Jazzissa toimia!", Varhelahti kertoo.

TPS:ssa Varhelahden työnkuva keskittyy 15-19-vuotiaiden poikien yksilöllisen kehityssuunnitelman tekoon ja harjoittelun laadun parantamiseen. Hän tekee vahvasti yhteistyötä valmennuspäällikön, edustusjoukkueen valmentajien, juniorivalmentajien (P15-P20) sekä fyysisten valmentajien kanssa.


FC Jazz juniorit ry:n puheenjohtaja Jarkko Westerlund antaa kiitosta Varhelahdelle. "Miron työmäärä seuran eteen on ollut koko ajan valtava, etenkin tänä vuonna, kun elokuussa myös vastuu edustusjoukkueesta siirtyi hänelle. On hienoa, että kuudessa vuodessa Miro on kasvanut seurassamme yhden ikäluokan oto-valmentajan roolista talenttivalmentajan ja valmennuspäällikön roolien kautta valtakunnan tasolla arvostetuksi valmentajaksi, joka kiinnostaa useita suomalaisia kovan tason seuroja. Henkilökohtaisesti olen ylpeä siitä, että FC Jazzista lähtee jälleen yksi valmentaja eteenpäin, ottamaan seuraavia steppejä urallaan. Miron työmoraali ja panos niin pelaajien kuin valmentajienkin kehittymiseen on ollut mielettömän suuri ja näkyy hyvinä asioina FC Jazzissa vielä pitkään, vaikka uudet haasteet nyt kutsuvatkin. Pääsemme tiedottamaan piakkoin myös seuraajasta, joka tulee jatkamaan Miron tekemää työtä junioripuolemme valmennuspäällikkönä.", Westerlund toteaa.

Kuva: Joonas Salli/Satakunnan Kansa