FC Jazz P12 Huuhkajaliigan yläloppusarjaan
Julkaistu: 11.04.2024 09.31

FC Jazz P12 Huuhkajaliigan yläloppusarjaan

FC Jazzin joukkueet osallistuvat säännöllisesti joka vuoden kevät Huuhkajapolun 4.kierroksen tapahtumiin Eerikkilän urheiluopistolla. Tänäkin vuonna P14-, P13- ja P12-joukkueet ovat kamppailleet turnauksen kärkisijoista yhdessä muiden Suomen parhaiden junioriseurojen kesken.

Huuhkajapolulla on mahdollista edetä seuraaville kierroksille menestymällä alemmilla tasoilla ansiokkaasti. P12-turnauksessa kolme parasta pääsivät mukaan syksyn yläloppusarjan turnaukseen. Syksyllä järjestetään myös kansainvälisen tason turnaus, johon mainitusta yläloppusarjasta on mahdollisuus päästä mukaan.

FC Jazz P12-joukkueen polku vuoden 2024 kevään Huuhkaliigassa sai masentavan alun, sillä lähtöaamuna valitusta 11 pelaajan ryhmästä kaksi keskialueen pelintekijää joutui jäämään sivuun turnauksesta - toisella pelaajalla edellispäivän sarjapeli oli aiheuttanut äkillisen jalkavamman ja toisella huonovointisuus esti lähdön. Onneksi joukkueeseen saatiin pikakomennuksella korvaava keskialueen taitaja ja näin 10 pelaajan sekä 2 valmentajan ryhmä pääsi starttaamaan kohti Eerikkilää.

Ensimmäisenä päivänä vastaan asettuivat pääkaupunkiseudulta Espoon Palloseura sekä rakas vihollinen Raumalta: Pallo-Iirot. Tarjolla oli siis ensimmäiseltä päivältä yhteensä 12 p, koska jokainen 20 minuutin puoliaika on oma pelinsä ja tarjoaa pisteet puoliajan voittajalle. Espoolaisten kanssa tehtiin tasajako ja molemmat joukkueet nappasivat 3 pistettä 40 minuutin koitoksen jälkeen. Raumalaisilta haluttiin napata isompi pistepotti, mutta tässäkin pelissä jouduttiin toisella puoliajalla tyytymään tasapeliin. Ensimmäisen päivän tuloksena siis 7 pistettä.

”Hyvin" nukutun yön jälkeen turnauksen toinen päivä tarjosi 3 kovaa peliä. Ensimmäisenä vastaan asettui Vantaan jalkapalloseura. Punakone ei vieläkään lähtenyt täysillä käyntiin, mutta kahden maalin turvin saatiin kairattua täydet 6 pistettä ensimmäisestä päivän ottelusta. Kuitenkin kovat kamppailut alkoivat vaatia veronsa ja muutamia sekä henkisiä että fyysisiä loukkaantumisia oli aistittavissa joukkueesta.

Onneksi lähtöpäivänä kotiin jääneet pelaajat olivat kuin ihmeen kaupalla saanet ongelmansa hoidettua ja joukkueeseen oli odotettavissa tuoreita vahvistuksia kotipuolesta. Kuitenkin yksi peli oli vielä hoidettavana, vastassa laadukkaasta juniorituotannosta tunnettu Käpylän Pallo. Koska kyseessä on lasten jalkapalloturnaus pelisuoritusten vaihtelu on suurta. Tässä pelissä pelisuoritukset eivät olleet taitotason kärkipäässä FC Jazzin osalta ja KäPa vei kaikki 6 pistettä joukkueen nenän edestä.

Toisen päivän viimeiseen koitokseen joukkue sai vastaansa uuden tuttavuuden Pietarsaaresta eli vastaan asettui FF Jaro. Jaron oli todettu pelaavaan melko suoraviivaista futista ja valmennuksen meritoituneet koutsit (toisen nimi ja kuva löytyy jopa Eerikkilän jalkapallon Hall of Fame seinältä) hioivat pelitaktiikan kuntoon vastustajaa silmällä pitäen. Lisäksi pelaajamääräkasvun myötä saatiin lisää leveyttä joukkueeseen. Lopputuloksena kuitenkin ottelusta ”vain” 4 pistettä.

Ennen viimeisen päivän alkua spekulaatiot kolmen parhaan joukkoon sijoittumisesta ja jatkoon pääsystä alkoivat käydä jo kuumina. Pelaajat saivat purettua viimeiset energiansa vielä pihapeleissä iltahämärässä ja näin toinen yö tarjosi jo palauttavaa unta riittävästi.

Viimeisenä päivänä vastaan asettui sarjataulukon kärkipään joukkueet Hercules YJ Oulusta sekä tuttu vastus Turusta: TPS. Joukkueella oli tiedossa, että pisteitä on tänään kerättävä, jos jatkopaikkaa himoitaan. Aamukasteessa suoritettu jumppatuokio ja ravitseva aamupala takasi hienon tuloksen oululaisista. Kuusi pistettä oli tulossa, mutta harmittava viime hetken epäonni toi Herculeksen tasoihin ja lopputuloksena 4. pisteen potti ottelusta. Tämä kuitenkin nosti FC Jazzin joukkueen kohtalaisen turvalliseen asetelmaan ja pelaajien äänenpainoista oli huomattavissa ilon pilkahduksia.

Ennen joukkueen viimeistä ottelua olikin asetelmat jo selvät: molemmat sekä TPS että FC Jazz ovat kolmen parhaan joukossa. Tämä ei vaikuttanut kuitenkaan pelin luonteeseen vaan voitosta taisteltiin loppuun saakka. Valitettavasti musta-valkoiset olivat toisella puolikkaalla maalin verran parempia ja näin ylivoimainen turnausvoitto meni Turkuun. FC Jazz P12 sijoittui turnauksessa kolmanneksi ja pääsi näin ensimmäisenä porilaisjoukkueena Huuhkaliigan yläloppusarjaan taistelemaan kv-turnaus paikasta!

Kaiken kaikkiaan kahdeksan joukkueen turnauksessa nähtiin paljon erityyppisiä joukkueita ja pelitapoja, iso määrä onnistumisia, eikä myöskään epäonnistumisilta voitu välttyä 12-vuotiaiden turnauksessa. Loppuun voi kiteyttää FC Jazz - TPS ottelun tuomarin taukokommentin:

”Kiva viheltää tällaista peliä, kun molemmat joukkueet yrittävät pelata futista.”