Fc Jazzin P8-joukkueen (2015) kauteen mahtuu monta kohokohtaa. Pojista suurin osa on ollut menossa mukana jo useamman vuoden, mutta tällä kaudella joukkue sai mukavasti täydennystä niin pelikentälle kuin kentän reunalle.
Keväällä päävalmentaja Ville Männistö sai avukseen apuvalmentaja Tiina Liljan. Tiina pelaa itsekin jalkapalloa ja opiskelee fysioterapiaa, joten hän on voinut hyödyntää oppimaansa myös lasten kanssa. Treeneissä Tiina onkin kiinnittänyt huomiota erityisesti lasten motorisiin taitoihin.
Pojat pelasivat kauden aikana kahdella joukkueella (Red ja White) kahdessa eri tasossa. Haastetta haettiin myös ylemmän ikäryhmän sarjoista. Turnauksista isoimmat olivat Hela Cup Turussa, kotiseuran järjestämä Pori Cup, Tove-turnaus sekä Musan Porin päivän turnaus. Viimeksi mainitusta Redin joukkue otti ansaitun turnausvoiton, mutta kauden aikana opeteltiin myös häviämistä erityisesti ylemmän ikäryhmän peleissä. Ville ja Tiina toteavat yhdessä, että lasten pelikäsitys, motoriiikka ja joukkuehenki ovat kesän aikana parantuneet merkittävästi.
Hauskimmat pelit pelattiin kotikentällä ennen syystaukoa, jolloin vastassa olivat vanhemmat. Kentällä nähtiin kunnon heittäytymistä ja liikunnan riemua.
Marraskuussa alkaa uusi kausi, jolloin pojat siirtyvät ikäkauteen P9. Ensimmäiset treenit ovat Karhuhallissa maanantaina 6.11. klo 16. Myös uudet pelaajat ovat tervetulleita!
Joukkue harjoittelee talvikaudella Karhuhallissa ja Itätuulen koulussa yhteensä kolme kertaa viikossa. Talven aikana pojat osallistuvat perinteiseen Junnuliigaan. Futsal-turnauksiin osallistutaan yhdessä P10-joukkueen kanssa.
Seuraa meitä Instagramissa @fcjazzp2015