P15 Ykkösen kärkikahinat on kolmen kauppa: kevätkauden jälkeen sarjanousun lunastaa kaksi joukkuetta kolmikosta FC Jazz/Karhu-Futis YJ, HJS ja TuNL. YJ KarJan sarjan viimeiset pelit osuivat kärkikolmikon kahta muuta joukkuetta vastaan. HJS:n saavuttua kesäloman ensimmäisenä päivänä Herralahteen pelin ennakkoasetelma oli selkeä: kummallakaan ei olisi varaa tappioon.
Ottelun käynnistyttyä kävi ilmi miksi HJS on ollut sarjan kärkisijoilla koko kauden ajan. Paikkoja ei ollut helppoa luoda ja vastustaja pelasi varmaa peliä. Myös kotijoukkue onnistui omassa pelissään hyvin. Hämeenlinnalaisia ei päästetty vaarallisille paikoille, pelinrakentelulle ei annettu aikaa. Maaliton ensimmäinen jakso oli vahvaa pelaamista kummaltakin joukkueelta.
Toisella puoliajalla intensiteetti pysyi yhä hyvänä. Kuumaksi kääntyvän pelin loppuhuipennus alkoi jakson puolivälissä Oton annettua kovaa painetta vastustajan puolustuslinjaan Eliksen pitkän avauksen jälkeen. Voitto kaksinkamppailusta vastustajan topparia vastaan ja hallittu viimeistely yli vastaan tulleen maalivahdin siirsi kotijoukkueen johtoon.
HJS tasoitti tilanteen jonkin ajan kuluttua rankkarista. Punaiset siirtyi nopeasti takaisin johtoon Eetun laukauksella rankkarialueen rajalta. HJS tuli kuitenkin vielä kerran tasoihin kymmenen minuuttia ennen loppua. Lopussa nähtiin vielä mm. HJS:n vaarallinen vapari ja Eliksen ylärimalaukaus, mutta tasalukemat 2 - 2 jäivät voimaan tuomarin puhallettua päätösvihellyksen.
Sarja huipentuu lauantaina 18.6. vieraspeliin Turun Nappulaliigaa vastaan Impivaaran nurmella. FC Jazz/Karhu-Futis YJ tarvitsee pelistä voiton noustakseen syyskaudeksi sarjaporrasta ylemmäs.
Ottelutilastot Palloliiton sivuilla.09.10.2022 23.38 | FC Jazz YJ nousi P17 Kakkoseen |
27.09.2022 11.35 | FC Jazz YJ nousukarsintapeliin P17 Kolmosessa |
19.09.2022 18.26 | Sarjavoitto P15 Kakkosessa! |
15.09.2022 09.21 | Pisteet Pihlavasta |
06.09.2022 22.26 | P17 Kolmosessa kärkikamppailu |
03.09.2022 23.08 | Voitto P15 Kakkosessa |