FC Jazz/Karhu-Futis YJ varmisti nousun P15 Kakkoseen kevätkauden viimeisessä pelissään Niinisalon tekonurmella. Voitto Kankaanpään Pallosta siirsi joukkueen sarjataulukossa muiden tavoittamattomiin.
Ensimmäinen puoliaika eteni tuloksellisesti tasaisesti. Wilkku siirsi porilaisvieraat johtoon puolen tunnin kohdalla, mutta KaPa kuittasi rankkarista tilanteen tasoihin erotuomarin antamalla lisäajalla.
Pukukoppimaalista huolimatta valkoiset sai toiselle jaksolle isomman vaihteen päälle. Maaleja tehtiin erän puoleen väliin asti jotakuinkin viiden minuutin välein: Salmine kahdesti sekä Anton ja Ossi kertaalleen. Viisi minuuttia ennen loppua Anton viimeisteli illan toisella osumallaan loppulukemiksi 1 – 6.
P15 Kolmosen kevätkaudella joukkueessa pelasi kaikkiaan 25 eri pelaajaa 2007- ja 2008-ikäluokista. Yhdeksästä ottelusta hävittiin vain yksi ja kerran pelattiin tasan. Joukkueen maalikuninkaan tittelin vei Salmine 12 maalilla. Tuolla maalimäärällä Eetu on vahvasti kiinni koko sarjan maalipörssin voitossa ennen muutamaa viimeistä peliä.
P15 Kolmonen Palloliiton sivuilla
09.10.2022 23.38 | FC Jazz YJ nousi P17 Kakkoseen |
27.09.2022 11.35 | FC Jazz YJ nousukarsintapeliin P17 Kolmosessa |
19.09.2022 18.26 | Sarjavoitto P15 Kakkosessa! |
15.09.2022 09.21 | Pisteet Pihlavasta |
06.09.2022 22.26 | P17 Kolmosessa kärkikamppailu |
03.09.2022 23.08 | Voitto P15 Kakkosessa |