Kausi 2022 oli FC Jazzin 2008-syntyneille tapahtumarikas. Kauteen mahtui muutoksia treenissä pikkuhiljaa kasvavan fyysisen vaatimustason myötä, useita korkeatasoisia turnausmuotoisia tapahtumia, yksi sarjanousu ja karsiutuminen, sekä Palloliiton huuhkajatoiminnan käynnistyminen. Kerrataan vielä kausi 2022 tiiviissä muodossa!
Kauden vaihto pitää tietysti sisällään päätösjuhlan ja palkitsemiset. Kauden 2021 palkitut olivat Eeli Kiiskilä (esimerkillisin), Elias Ruusuvuori (harjoittelija) Tomi Väkiparta (kehittynyt, vuoden D-juniori). Liigakausi 2021 päättyi putoamiseen Lännen ykköseen. Palkitsemisen jälkeen alkoi perustyö, grindaus kohti uutta kautta. Lenkkipoluilla ja ulkotreeneillä, monipuolisella peruskunto- (mm. uinti) ja fysiikkatreenillä luotiin pohjaa pärjätä edelliskautta paremmin ison kentän peleissä.
Pelillistä valmistautumista haettiin mm. osallistumalla FF Jaron järjestämään kansainväliseen turnaukseen Pietarsaaressa. Turnauksesta tuomisina oli pronssipokaali ja paljon peliaikaa mm. joukkueen muutamalle uudelle pelaajalle.
Kevätkauden sarjapeleihin Lännen ykkösessä joukkue asetti tavoitteeksi ei enempää eikä vähempää kuin sarjanousun liigan jatkosarjaan syksyksi ja pääsyn Palloliiton kakkostason lopputurnaukseen Hyvinkäällä. Käytännössä tämä tarkoitti että tavoitteena oli voittaa sarja. Joukkue vastasi upeasti omaan huutoonsa, ja kevätkierroksen jälkeen sarjatilanne oli FC Jazzin kannalta upeaa luettavaa: sarjavoitto mahtavalla saldolla. Lopullinen varmistus nousulle saatiin Turussa ÅIFK:n vieraana, ja pelin jälkeen otetussa joukkuekuvassa näkyy saavutuksen tuoma aito ilo ja ylpeys.
Syyskausi siis toi tullessaan erittäin korkeatasoiset sarjapelit Liigan jatkosarjassa. Joukkue asetti tavoitteeksi säilyttää sarjapaikkansa. Pelit olivat erittäin tiukkoja ja lopulta tuloksena oli viime metreillä putoaminen pois karsijan paikalta - keväällä pelit jatkuvat jälleen Lännen ykkösessä. Jossittelu kuuluu sekin asiaan, lajin suola on välillä kitkerää - viime hetkien tuoma tappio Hongan vieraana, erikoinen maalivahdin ulosajo pelin alussa kotona KäPaa vastaan, GrIFK:n tarraaminen liigapaikkaan ratkaisevan pelin voitolla vahvaa VJS vastaan... Sarjataulukko ei valehtele ja siinä FC Jazz jäi pisteellä tavoitteestaan.
Kausi 2022 toi tullessaan myös Palloliiton Huuhkajatoiminnan ja polun kohti 2008-ikäluokan maajoukkuetoiminnan käynnistymistä. Huuhkajaturnaukseen joukkue sai upeat seitsemän kutsua, joista kaksi varalla: Benjamin Goman (varalla), Eeli Kiiskilä, Max Nieminen, Elias Ruusuvuori (varalla), Valtteri Saksi, Tomi Väkiparta ja Emil Väre oli nimetty Huuhkajaturnaukseen ja valmennuksessa mukana päävalmentaja Sami Väkiparta. Upeasti pojat turnauksessa esiintyivätkin: All-star kentälliseen valittiin Eeli Kiiskilä ja Tomi Väkiparta, joukkueidensa MVP-palkinnot pokkasivat Väkiparta ja Emil Väre.
Huuhkajaturnauksen jälkeen maajoukkuepolku jatkui alueleireillä, joihin joukkueesta valittiin Eepi Lymy, Kiiskilä, Nieminen, Väkiparta ja Väre. Varsinaisen maajoukkuetoiminnan alkusysäys, eli ikäluokan tähtitarhatapahtuma järjestettiin marraskuussa Eerikkilässä - siellä joukkueesta edustivat upeasti Eeli Kiiskilä, Tomi Väkiparta ja Emil Väre.
Kausi yhteenvedettynä oli tapahtumarikas ja toi tullessaan menestystä sekä joukkueelle että valintoja ja tunnustusta sen pelaajille. Kaudelle 2023 jatkamme pitkälti samalla valmennus- ja toimihenkilöryhmällä. Tervetuloa mukaan toimintaan mikäli pelaaminen tavoitteellisessa -08 syntyneiden joukkueessa kiinnostaa!
10.04.2023 22.08 | Jazzin junioreita minihuuhkajien matkassa Unkarissa |
19.03.2023 21.58 | Huuhkajaliigapelit mainio pelaajakehitystapahtuma: FC Jazz P15 turnausvoittoon! |
15.03.2023 19.10 | FC Jazzista kolme pelaajaa U15 Minialueturnauksessa |
09.02.2023 19.39 | Maajoukkueleirin kuulumisia |
06.11.2022 15.08 | Kausi 2022 paketissa - tapahtumarikkaan kauden kertaus |