Poikien 2007-ikäluokan Tähtitarha-tapahtuma järjestettiin 1.- 4.11. Eerikkilän Urheiluopistolla. Tapahtuma on lähtölaukaus nuorimman maajoukkueikäluokan maajoukkueleiritykselle. FC Jazzista tapahtumaan valittiin Eetu Salmi. Varasijoilla tapahtumaan FC Jazz/Karhu-Futis YJ-joukkueesta olivat maalivahti Arttu Takala ja puolustuslinjassa viihtyvä Nehir Aydin. Tähtitarhaan osallistui kaikkiaan noin 90 pelaajaa eri puolilta Suomea.
Eetun ajatuksia tapahtuman jälkeen:
- Leiri oli kiva mutta raskas. Päivät sisälsivät luentoja, ruokailuja, harjoituksen sekä A-maajoukkueen pitkäaikaisen huoltajan Gunnarin esityksen. Tutustuin leirillä eri puolelta Suomea tulleisiin futareihin.
- Peleissä pärjäsin mukana ihan hyvin, vaikka ajoittain tuli epäonnistumisia, mutta selvisin niistä kyllä. Pelityyli oli hieman erilaista kuin sarjapeleissä ja monipuolisempaa myös. Aikaa pallon kanssa oli paljon vähemmän, koska tempo oli niin kova. Tapahtumassa olevat pelaajat olivat kaikki todella hyviä.
- Leirillä parasta oli Suomen parhaiden oman ikäisten kanssa pelaaminen ja oman tason mittaus. Leiri auttoi ymmärtämään kuinka paljon tarvitsee harjoitella, että pääsee huipulle.
Eetun Tähtitarha-valinta oli hienoa jatkoa FC Jazz/Karhu-Futis YJ:n juuri päättyneelle kaudelle 2021, joka oli yksilötasolla lupauksia antava. Joukkueesta valittiin useita pelaajia Lännen alueen aluetapahtumiin sekä Huuhkajapäivään ja –turnaukseen. Jutut näistä tapahtumista voi lukea 2007-ikäluokan arkistokaudelta:
https://juniorit.fcjazz.com/arkisto/jaosto/56/kaus...
Huuhkajaturnauksen pelit on nähtävissä Palloliiton YouTube-kanavalla. Eetu pelasi joukkueessa A, joka eteni aina finaaliin asti.
https://www.youtube.com/results?search_query=t%C3%A4htitarha+2021
Kuvat: Kalevi Hämäläinen09.10.2022 23.38 | FC Jazz YJ nousi P17 Kakkoseen |
27.09.2022 11.35 | FC Jazz YJ nousukarsintapeliin P17 Kolmosessa |
19.09.2022 18.26 | Sarjavoitto P15 Kakkosessa! |
15.09.2022 09.21 | Pisteet Pihlavasta |
06.09.2022 22.26 | P17 Kolmosessa kärkikamppailu |
03.09.2022 23.08 | Voitto P15 Kakkosessa |