​FC Jazz PU18 uudistuneella valmennustiimillä kohti kautta 2027
B18 juniorit (2008-2009 pojat)Julkaistu: 01.11.2026 20.22

​FC Jazz PU18 uudistuneella valmennustiimillä kohti kautta 2027


FC Jazzin PU18 (B-juniorit) päävalmentajana kaudella 2027 jatkaa hyvää ja nousujohteista työtä seurassa tehnyt Aleksandr "Boris" Kokko. Mukaan valmennustiimiin uutena kasvona liittyy kaudeksi 2027 Marcelo Gonçalves de Oliveira, eli tuttavallisemmin Piracaia. Toisena uutena jäsenenä valmennustiimiin ensi kaudeksi liittyy seuran valmennusosaamisen kehittäjänä aloittanut Dani Österlund.


Aleksandr "Boris" Kokko - Ajatuksia menneestä ja tulevasta:

"Päävalmentajan näkökulmasta todella opettavainen mennyt kausi ja muistutti et pojat on vain nuoria kundeja ja valmentajana olisi pitänyt paremmin auttaa heitä pääsemään omalle tasolleen säännöllisemmin. Onnistunut ja plusmerkkinen kausi kuitenkin lopulta, kun todella monta poikaa pääsi myös Ykkösessä pelaavan edustusjoukkueen rinkiin ja myös pelaamaan minuutteja siellä, mikä oli upeata ja pojat saavat olla siitä kyllä ylpeitä. Plus minulla oli tietenkin upeat ”työkaverit” myös viime kaudella, joten isot kiitokset heille myös: Tommi Mäkelä, Pekka Ruusuvuori, Kimmo Järvinen ja Nina Väre."

"Huikea saada tulevalle kaudelle Dani ja Pira kollegoiksi. Danin olen oppinut tuntemaan tosi hyvin viimeisten vuosien aikana ja on iso arvostus kyllä kaveria kohtaan. Paljon tietoa jalkapallosta ja kokemusta valmentamisesta vaikka muille jakaa. Täydentää täydellisesti minun heikkoudet ja olen erittäin innoissani, että pääsen työskentelemään tollasen ammattilaisen kanssa. Pira on Porilaisen ja suomalaisen jalkapallon legenda. Mitä siihen sanoa kaverista, joka on pelannut myös Mestareiden liigaa. Pari kuukautta mitä ollaan viime kaudella saatu vetää treenejä yhdessä, niin vaativa koutsi ja pelin ymmärrys on tollasen ura jälkeen tietenki aivan huippuluokkaa. Upeat lisäykset valmennustiimiin, joiden kanssa on hienoa aloittaa yhteinen matka tukemaan meidän poikien kehittymistä."


Piracaian ajatuksia tulevasta yhteistyöstä ja toiminnasta:

"Boris on todella intohimoinen jalkapallon suhteen ja kova työntekijä. Olen erittäin iloinen tästä mahdollisuudesta päästä Boriksen kanssa tekemään yhteistyötä. FC Jazz seurana on kunnianhimoinen. Täällä on erittäin hyvät olosuhteet ja hyvä puitteet. Hienoa päästä näkemään nuorten kehitystä, joten odotan innolla, että päästään aloittamaan harjoitukset. Dani - "Halu olla kannustava valmentaja", joka auttaa ja tukee pelaajia myös kentän ulkopuolella mitä olen myös nähnyt. Dani on voitontahtoinen valmentaja. Vaatii asioita ja haluaa saada joukkueesta maksimaalisen suorituksen irti. Koen myös, että Dani on hyvä nuorten pelaajien käsittelyssä. Oma ajatus tästä on se, että FC Jazz tarjoaa ympäristön, jossa pelaaja voi ansaita paikan ja peliaikaa. Tähän prosessiin kiteytyy monia upeita ulottuvuuksia, kuten pelaajapolku, pelaajakehitys, sekä lahjakkaiden nuorten kanssa toimiminen päivittäin. Koen, että tämän myötä menemme seurana kunnianhimoisesti jotakin oikeaa kohti."


Dani Österlund kokee tulevan toimintaympäristön todella hedelmälliseksi kehittymiselle, niin nuorten pelaajien kuin myös kokeneiden valmentajienkin osalta:

"Boris ja Pira ovat entisiä huippuja ja todella arvostettuja ammattilaispelaajia, niin Suomen kuin myös ulkomaan kentiltä. Heiltä löytyy paljon poikkeuksellista ns. hiljaista "out of the box" tietoa, jota nuoret pelaajat voivat toimintaympäristössämme ammentaa päivittäin. Molemmat ovat myös jo kokeneita kouluttautuneita valmentajia nuorten huippuvaiheen osalta, jotka ovat kenttätason käytännön toiminnan parissa luoneet priimaa jo päivittäin. Henkilökohtaisesti uskon että nyt on todella hedelmällinen mahdollisuus ja ympäristö, niin nuorten pelaajien kehityksen kuin myös valmentajien kehittymisen osalta, jota pyrin omalta osaltani ja oman ammattitaitoni kautta tukemaan kokonaisvaltaisesti. Oma henkilökohtainen tavoitteeni valmentajana uuteen kauteen lähdettäessä on aina ollut pyrkiä olemaan sen ikäluokan ja pelattavan sarjan paras valmentaja, jolloin luonnollisesti pelaajat, pelaaminen, joukkue ja koko toiminta on kehittynyt kauden mittaan ja lähtökohtaisesti aina voittoja ja menestystä on tullut lopputuotteena. Voinkin sanoa sen ääneen - tässä on suuret mahdollisuudet sille, että nyt koossa tulee olemaan paras PU18 ikäluokan valmennustiimi koko Suomessa. Ensin tehdään kuitenkin työ, sen jälkeen tulee lopputuote."


FC Jazzin PU18 aloittaa harjoittelun ja valmistautumisen tulevaan kauteen heti marraskuun alusta lähtien (2.11. alkaen). Lisätiedot toiminnasta ikäluokan päävalmentajalta.


Aleksandr Kokko

+358 40 3727807